Erityislasten vesipeuhu

MAANANTAISIN 1.9. ALKAEN
Ryhmä 1: 18:15-19:00 iltapalaa tarjolla uinnin jälkeen
Ryhmä 2: 19:00-19:45 iltapalaa tarjolla ennen uintia
Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu yli 7-vuotiaille lapsille, jotka pärjäävät tavalla tai toisella (vaikka oman aikuisen avustamana) 130cm vedessä.
Erityislasten vesipeuhu-ryhmä on Riihimäen Erityiset ry:n kokeellinen ryhmä, jossa pyritään mahdollistamaan uinnin riemua mahdollisimman monelle. Ryhmässä ei ole uintiopetusta, eikä varsinaista ohjattua toimintaan vaan uimaan tullaan oman tason mukaisesti joko itsenäisesti tai aikuisen kanssa.
Uinti järjestetään uimahallin tilaussaunan alueella, eli käytössä on ryhmällemme oma allas tilassa, jossa ei ole muita. Tällä hetkellä veden syvyydeksi on sovittu 130cm, joten osallistujan on pärjättävä tämän syvyisessä vedessä itsenäisesti, kellukkeilla tai oman aikuisen avustamana.
Jotta mahdollisimman moni pääsisi uimaan, täytämme ilmoittautumislistaa ns. viikkotasolla. Kuitenkin niin, että alustavasti voi varata uinnin joka toinen viikko koko syyskaudelle ja useammin pääsee uimaan, jos tyhjiä paikkoja on. Samaten ryhmäkoot katsotaan osittain toiminnassa mukana olevien lasten tarpeiden mukaisesti ja täten uintipaikkoja voi avautua syksyn aikana lisää.
Ryhmä on Riihimäen Erityiset ry:n jäsenille MAKSUTON.
Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella.